Post by Nana on Oct 7, 2009 18:26:13 GMT 2
Keskiviikko, 07.10.2009
Tulin tallille suht aikaisin. Heräsin vähän jälkeen kahdeksan, ja kouluni käytyä poljin suoraan tallille. Imtiyaz tervehti minua iloisesti, ja puhelin sille hieman. Kerroin kuinka hain valmentajan työtä, ja kuinka minua jännittää Jannan päätös. Palkka olisi suuri apu kun yritän ostaa Rasoolille uutta, hienoa satulaa.
Hain pian hoitotavarat. Ne olivat kuluneessa ja vanhassa ämpärissä, kuluneet ja vanhat harjat. Huokaisin, haluaisin ostaa omalle kullalleni ihan ikiomat harjat. Nämä harjat ovat yhteiskäytössä Sharif Shaabanin (ja muun sekalaisen seurakunnan) kanssa... Vaikka Imtiyaz ansaitsisi omatkin. Kohautin harteitani ja aloitin harjaamisen, ei se näyttänyt Ippeä haittaavan vaikka harjat olivat kurjat ja vanhat.
Harjailin normaalin perusharjauksen ja päätä jäinkin rapsuttamaan pidemmäksi aikaa. Kun oli viimein aika ruveta putsaamaan kaviot, alkoi tavallista rankempi taistelu elämästä ja kuolemasta (= kaviot: nostaako vai eikö nosta), ja kun olin viitisen minuuttia tapellut, lysähdin tallin käytävälle hikeä valuen. Ei sitten millään, olkoot, ajattelin voipuneena. Miten pelkkä kavion ylhäällä pitäminen voi nostaa hien pintaan, ajattelet varmaankin. Siinä tapauksessa kyllä voi, jos hevosena sattuu olemaan Ippe, ja varsinkin jos kyseisellä hepalla on paha päivä.
Levättyäni tovin nousin taas ylös, ja päättäväisenä tarrasin Ipen nilkkaan ja sanoin topakasti "Nosta!", samalla kun yritin itse nostaa kaviota. Ei onnistunut, ei. Toinenkaan kerta ei tuottanut tulosta. Kolmas.. Ei sitten millään. Neljännellä kerralla Imtiyaz erehtyi nostamaan jalkansa liian kauaksi aikaa ylös, ja käytin tilaisuuden hyväkseni ja tuin kavion välittömästi reisieni päälle. Siinä kumartuneena sitten rappasin kavion. Selvittyäni tästä huomasin epätoivoisena, että vielä kolme on jäljellä. Ryhdyin urakkaan. Niinpä heti aluksi tempaisin seuraavan kavion ilmaan, ja enhän arvannut että Ippe juuri nyt päättäisi nostaa kavion oikein kiltisti. Horjahdin taaksepäin, mutta sain pian tasapainoni takaisin ja putsasin kavion.
Loputkin kaviot onnistuivat hyvin, ja siirryin harjan ja hännän setvimiseen. Ei sen kummempia ongelmia, ja hoitohomma saatiin kunnialla päätökseen. Puin Imtiyazille oman palkintonahkariimunsa, ja vein sen käytävälle seisomaan. Sidoin vain riimunnarun karsinan kalteriin ja hain lapion sekä kottikärryt. Siivosin karsinan noin viidessätoista minuutissa, ja täytin vesiastian. Lisäsin vähän puruja ja vein Ipen takaisin.
Menin kulkemaan ympäri tallialuetta, ja haaveilin uutuuttaan kiiltävästä ratsastussatulasta. Mietin vain, ostaisinko mieluummin yleissatulan vai estesatulan, mustan vaiko ruskean...
Tulin käppäilleeksi kaupan puolelle, ja jäinkin kuolaamaan ruskeaa yleissatulaa joksikin aikaa, ja siihen sopivia ruskeita nahkapunosohjaksia ja nahkasuitsia.
Pyörähdettyäni vielä kerhohuoneessa juomassa kaakaota, menin vielä vähän rapsuttelemaan Rasoolia. Voisihan sitä ruveta vaikka ratsastamaankin, pitäähän se Rassu kuitenkin liikuttaa tänään vielä.
Tarkistettuani Jannalta oliko Ippe ollut tänään tunneilla, otin kuluneen mutta hyvin palvelleen mustan satulan satulahuoneesta ja rapsuttelin satulahuovasta ylimääräisen karvatuppovuorauksen pois.
Satuloin Ippeni ja hain vielä suitsetkin. Olin hajamielissäni unohtanut ne, ja olin nyt huojentunut kun Imtiyaz ei ollut kolhinut satulaa yhtään enempää poissaollessani. Suitsitin Ipen ja laitoin vielä pintelitkin. Haaveilin koko ajan jo suuresti paisuneesta hankintahaaveestani, nimittäin uuden satulan lisäksi mielessäni kummitteli suitset sekä sävyyn sopivat pintelit ja pintelipatjat.
Haaveilustani johtuen olin varmaan niin ajatuksissani että melkein törmäsin Imtiyazin kanssa Jannaan ja kuvankauniiseen Anjum -arabiin. Jannan kysyessä mistä moinen huolimattomuus, hän vain naureskeli kun kerroin haaveestani. Janna oli näköjään myös lähtemässä ratsastamaan, joten päätimme mennä yhdessä maastolenkin.
Ratsastaessamme kohti rauhallista metsätietä syksyisessä kosteassa säässä, katsoin hiukan kadehtien Jannan hienoa ratsastusvaatetustaan. Taas muutama kohta lisää ostoslistaan, huokaisin. Vilkaisin omia ratsastushousujani. Kuluneet, uuteen uskoon joskus vuosi sitten parsitut kangasurheiluhousut. Kovassa käytössä ovat olleet, ja siltä ne näyttävätkin. Ehkä uudet ratsastushousutkin olisivat paikallaan. Kypärä sentään on, ratsastussaappaina toimivat kumisaappaat. Taidan todella tarvita sen työn.
Käännyimme metsätien risteyksessä vasemmalle. Janna näytti tuntevan reitin, minä kun käännyin aina oikealle tältä kohdalta. Ajattelin nyt olevan oikea hetki puhua valmentajan työstä, joten otin sen puheeksi. En ole taitava kiertelijä ja kaartelija, joten menin suoraan asiaan. Kysyin vain suoraan, mitä mieltä Janna on minun työhakemuksestani. Janna vain hymähti, pieni pilke silmäkulmassaan ja sanoi: no katsotaan nyt.. Ehkäpä illalla saat jonkin sortin postia?
Huojennuin tiedosta että Janna on silti harkinnut asiaa vakavammin kuin olisin uskonut. Saattaisin sittenkin saada hienon satulan ja suitset ja... Voisin alkaa valmentamaan uusia kilpailijoita! Voisin ehkä itsekkin pyytää jotakuta valmentamaan minua ja Imtiyazia kilpailuja varten. Mielessäni leijui kiiltokuva minusta pitelemässä Ipen rinnalla kultapokaalia... Esterata juuri menty virheettömästi...
Ravistelin itseni hereille päivähaaveistani. Janna kertoi juuri kuinka yrittää treenata uutta tulokasta kisakentille, Anjumilla kun tuntuu kuulemma olevan potentiaalia hyviin tuloksiin koulukisoissa. Janna myös kertoi että Anjumia totutellaan ihan ensin maastossa ratsasteluun, kentällä kun on niin turvallinen olo, joten Anjum pitää totuttaa mahdollisiin yllätyksiin metsikon puolelta.
Lähdimme pian taas vasemmalle, ja taas vasemmalle vastaantulevista tienhaaroista. Tämä lenkki taitaa olla vain totuttua lyhyempi, ajattelin, ja pian saavuimmekin takaisin talleille. Janna meni hoitelemaan Anjumia, ja minä vein Imtiyazin tallin käytävälle jotta voin ottaa satulan ja suitset pois.
"Ei teissä mitään vikaa ole", sanoin sovitellen satulalle ja suitsille. Ehkä ne kuuntelivat, mutta enpä usko. Hyvinhän ne ovat vuosia palvelleet, minua ennen jotakuta muuta. Monia tuntiratsastajia, ehkäpä. Imtiyaz oli kuitenkin varma ratsu, se ei säikkynyt helposti ja se oli tottelevainen. Luultavasti satula on ollut jonkun muunkin käytössä, jonkun samankokoisen kuin Imtiyazkin on.
Vein satulan ja suitset paikalleen. Asettelin ne oikein hyvin, tunsin hassua syyllisyyttä siitä että olin ajatellut ne vanhoiksi ja kurjiksi. Pudistelin satulahuovan karvoista ja liotin kuolaimia vedessä.
Harjailin Imtiyazin rennosti puhtaaksi, hieroin ja rapsuttelin. Sen iho oli hikinen ja lämmin. Painoin kasvoni sen harjaan ja nuuskutin tyytyväisenä hevoseni hajua. Eihän hevonen minun ollut, mutta melkein kuin olisi ollutkin. Ajatuksissani se on minun.
Lähdin kahdeksan maissa kotiin. Ilma oli kylmä ja kipristeli nenääni. Olin neljä tuntia talleilla ollut, kylläpä vaan aika rientää. Ehkä huomenna jo pääsen valmentamaan ensimmäistä ratsukkoa...
Painuin pehkuihin niin pian kuin pystyin, ja näin unia itsestäni ratsastamassa Imtiyazilla, liidin esteiden yli, rata on virheetön... Satula...
Tulin tallille suht aikaisin. Heräsin vähän jälkeen kahdeksan, ja kouluni käytyä poljin suoraan tallille. Imtiyaz tervehti minua iloisesti, ja puhelin sille hieman. Kerroin kuinka hain valmentajan työtä, ja kuinka minua jännittää Jannan päätös. Palkka olisi suuri apu kun yritän ostaa Rasoolille uutta, hienoa satulaa.
Hain pian hoitotavarat. Ne olivat kuluneessa ja vanhassa ämpärissä, kuluneet ja vanhat harjat. Huokaisin, haluaisin ostaa omalle kullalleni ihan ikiomat harjat. Nämä harjat ovat yhteiskäytössä Sharif Shaabanin (ja muun sekalaisen seurakunnan) kanssa... Vaikka Imtiyaz ansaitsisi omatkin. Kohautin harteitani ja aloitin harjaamisen, ei se näyttänyt Ippeä haittaavan vaikka harjat olivat kurjat ja vanhat.
Harjailin normaalin perusharjauksen ja päätä jäinkin rapsuttamaan pidemmäksi aikaa. Kun oli viimein aika ruveta putsaamaan kaviot, alkoi tavallista rankempi taistelu elämästä ja kuolemasta (= kaviot: nostaako vai eikö nosta), ja kun olin viitisen minuuttia tapellut, lysähdin tallin käytävälle hikeä valuen. Ei sitten millään, olkoot, ajattelin voipuneena. Miten pelkkä kavion ylhäällä pitäminen voi nostaa hien pintaan, ajattelet varmaankin. Siinä tapauksessa kyllä voi, jos hevosena sattuu olemaan Ippe, ja varsinkin jos kyseisellä hepalla on paha päivä.
Levättyäni tovin nousin taas ylös, ja päättäväisenä tarrasin Ipen nilkkaan ja sanoin topakasti "Nosta!", samalla kun yritin itse nostaa kaviota. Ei onnistunut, ei. Toinenkaan kerta ei tuottanut tulosta. Kolmas.. Ei sitten millään. Neljännellä kerralla Imtiyaz erehtyi nostamaan jalkansa liian kauaksi aikaa ylös, ja käytin tilaisuuden hyväkseni ja tuin kavion välittömästi reisieni päälle. Siinä kumartuneena sitten rappasin kavion. Selvittyäni tästä huomasin epätoivoisena, että vielä kolme on jäljellä. Ryhdyin urakkaan. Niinpä heti aluksi tempaisin seuraavan kavion ilmaan, ja enhän arvannut että Ippe juuri nyt päättäisi nostaa kavion oikein kiltisti. Horjahdin taaksepäin, mutta sain pian tasapainoni takaisin ja putsasin kavion.
Loputkin kaviot onnistuivat hyvin, ja siirryin harjan ja hännän setvimiseen. Ei sen kummempia ongelmia, ja hoitohomma saatiin kunnialla päätökseen. Puin Imtiyazille oman palkintonahkariimunsa, ja vein sen käytävälle seisomaan. Sidoin vain riimunnarun karsinan kalteriin ja hain lapion sekä kottikärryt. Siivosin karsinan noin viidessätoista minuutissa, ja täytin vesiastian. Lisäsin vähän puruja ja vein Ipen takaisin.
Menin kulkemaan ympäri tallialuetta, ja haaveilin uutuuttaan kiiltävästä ratsastussatulasta. Mietin vain, ostaisinko mieluummin yleissatulan vai estesatulan, mustan vaiko ruskean...
Tulin käppäilleeksi kaupan puolelle, ja jäinkin kuolaamaan ruskeaa yleissatulaa joksikin aikaa, ja siihen sopivia ruskeita nahkapunosohjaksia ja nahkasuitsia.
Pyörähdettyäni vielä kerhohuoneessa juomassa kaakaota, menin vielä vähän rapsuttelemaan Rasoolia. Voisihan sitä ruveta vaikka ratsastamaankin, pitäähän se Rassu kuitenkin liikuttaa tänään vielä.
Tarkistettuani Jannalta oliko Ippe ollut tänään tunneilla, otin kuluneen mutta hyvin palvelleen mustan satulan satulahuoneesta ja rapsuttelin satulahuovasta ylimääräisen karvatuppovuorauksen pois.
Satuloin Ippeni ja hain vielä suitsetkin. Olin hajamielissäni unohtanut ne, ja olin nyt huojentunut kun Imtiyaz ei ollut kolhinut satulaa yhtään enempää poissaollessani. Suitsitin Ipen ja laitoin vielä pintelitkin. Haaveilin koko ajan jo suuresti paisuneesta hankintahaaveestani, nimittäin uuden satulan lisäksi mielessäni kummitteli suitset sekä sävyyn sopivat pintelit ja pintelipatjat.
Haaveilustani johtuen olin varmaan niin ajatuksissani että melkein törmäsin Imtiyazin kanssa Jannaan ja kuvankauniiseen Anjum -arabiin. Jannan kysyessä mistä moinen huolimattomuus, hän vain naureskeli kun kerroin haaveestani. Janna oli näköjään myös lähtemässä ratsastamaan, joten päätimme mennä yhdessä maastolenkin.
Ratsastaessamme kohti rauhallista metsätietä syksyisessä kosteassa säässä, katsoin hiukan kadehtien Jannan hienoa ratsastusvaatetustaan. Taas muutama kohta lisää ostoslistaan, huokaisin. Vilkaisin omia ratsastushousujani. Kuluneet, uuteen uskoon joskus vuosi sitten parsitut kangasurheiluhousut. Kovassa käytössä ovat olleet, ja siltä ne näyttävätkin. Ehkä uudet ratsastushousutkin olisivat paikallaan. Kypärä sentään on, ratsastussaappaina toimivat kumisaappaat. Taidan todella tarvita sen työn.
Käännyimme metsätien risteyksessä vasemmalle. Janna näytti tuntevan reitin, minä kun käännyin aina oikealle tältä kohdalta. Ajattelin nyt olevan oikea hetki puhua valmentajan työstä, joten otin sen puheeksi. En ole taitava kiertelijä ja kaartelija, joten menin suoraan asiaan. Kysyin vain suoraan, mitä mieltä Janna on minun työhakemuksestani. Janna vain hymähti, pieni pilke silmäkulmassaan ja sanoi: no katsotaan nyt.. Ehkäpä illalla saat jonkin sortin postia?
Huojennuin tiedosta että Janna on silti harkinnut asiaa vakavammin kuin olisin uskonut. Saattaisin sittenkin saada hienon satulan ja suitset ja... Voisin alkaa valmentamaan uusia kilpailijoita! Voisin ehkä itsekkin pyytää jotakuta valmentamaan minua ja Imtiyazia kilpailuja varten. Mielessäni leijui kiiltokuva minusta pitelemässä Ipen rinnalla kultapokaalia... Esterata juuri menty virheettömästi...
Ravistelin itseni hereille päivähaaveistani. Janna kertoi juuri kuinka yrittää treenata uutta tulokasta kisakentille, Anjumilla kun tuntuu kuulemma olevan potentiaalia hyviin tuloksiin koulukisoissa. Janna myös kertoi että Anjumia totutellaan ihan ensin maastossa ratsasteluun, kentällä kun on niin turvallinen olo, joten Anjum pitää totuttaa mahdollisiin yllätyksiin metsikon puolelta.
Lähdimme pian taas vasemmalle, ja taas vasemmalle vastaantulevista tienhaaroista. Tämä lenkki taitaa olla vain totuttua lyhyempi, ajattelin, ja pian saavuimmekin takaisin talleille. Janna meni hoitelemaan Anjumia, ja minä vein Imtiyazin tallin käytävälle jotta voin ottaa satulan ja suitset pois.
"Ei teissä mitään vikaa ole", sanoin sovitellen satulalle ja suitsille. Ehkä ne kuuntelivat, mutta enpä usko. Hyvinhän ne ovat vuosia palvelleet, minua ennen jotakuta muuta. Monia tuntiratsastajia, ehkäpä. Imtiyaz oli kuitenkin varma ratsu, se ei säikkynyt helposti ja se oli tottelevainen. Luultavasti satula on ollut jonkun muunkin käytössä, jonkun samankokoisen kuin Imtiyazkin on.
Vein satulan ja suitset paikalleen. Asettelin ne oikein hyvin, tunsin hassua syyllisyyttä siitä että olin ajatellut ne vanhoiksi ja kurjiksi. Pudistelin satulahuovan karvoista ja liotin kuolaimia vedessä.
Harjailin Imtiyazin rennosti puhtaaksi, hieroin ja rapsuttelin. Sen iho oli hikinen ja lämmin. Painoin kasvoni sen harjaan ja nuuskutin tyytyväisenä hevoseni hajua. Eihän hevonen minun ollut, mutta melkein kuin olisi ollutkin. Ajatuksissani se on minun.
Lähdin kahdeksan maissa kotiin. Ilma oli kylmä ja kipristeli nenääni. Olin neljä tuntia talleilla ollut, kylläpä vaan aika rientää. Ehkä huomenna jo pääsen valmentamaan ensimmäistä ratsukkoa...
Painuin pehkuihin niin pian kuin pystyin, ja näin unia itsestäni ratsastamassa Imtiyazilla, liidin esteiden yli, rata on virheetön... Satula...
Tässä tapauksessa vahinkoa ei kuitenkaan tullut, olin kerennyt laittaa sinut jo valmentajaksi. Voit aloittaa valmentamisen heti, mikäli joku ratsukko pyytää sitä sinulta 